Kajaanin kaupungin markkinointi­kampanja

Oma Kaajani- ja Kajaani 26/7 -tuotteita.

Kajaani 26/7: Kajaanin aikavyöhyke

Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Miten sinä käyttäisit ylimääräisen ajan?

Tämän idean pohjalta aloimme toteuttaa Kajaanin kaupungin uutta markkinointikonseptia. Työhömme kuului konseptin visuaalinen ilme, monipuolinen markkinointikampanja ja somekalenteri sisällöntuotannon työkaluksi. Lisäksi taitoimme Kajaanin kaupunkilehden OmaKajaanin.

Suunnittelimme kampanjaa varten oman verkkosivun, jolla esittelemme aikavyöhykkeen idean ja jonne kaikki siihen liittyvät materiaalit kootaan. Kampanja koostuu erilaisista mainoksista ulkonäytöillä ja sosiaalisessa mediassa sekä asukastarinoista. Asukastarinoihin haastattelimme tavallisia kajaanilaisia – sekä paikkakunnalle muuttaneita että syntyperäisiä asukkaita, jotka pääsivät kertomaan, millaista elämä Kajaanissa on.

Kajaanin kaupungin markkinointipäällikkö Milja Korhonen kertoo, että kampanja on saanut positiivista palautetta kajaanilaisilta ja myös Kajaanin ulkopuolelta.

Yhteistyö Kajaanin kaupungin ja kajaanilaisten kanssa on ollut antoisaa, tällaisten kokonaisuuksien suunnittelu on todella inspiroivaa työtä!

Töitämme

Somemainokset useassa kuvakoossa.
Somemainokset useassa kuvakoossa.
Kajaani 26/7 -kampanjan logoaineistot.
Kajaani 26/7 -kampanjan graafinen ohjeistus.
Kajaani 26/7 -kampanjan graafinen ohjeistus.
Sometarrat Kajaani 26/7 -kampanjaan.
Oma Kajaani -tiedotuslehti, esimerkkiaukeamia.