skip to Main Content
Värit Koetaan Aina Yksilöllisesti Omien Taustojen Mukaan, Jonkin Verran Yleistyksiä Voidaan Kuitenkin Tehdä Ja Niistä Voi Olla Apua Yrityksen Brändivärien Ja Väripaletin Suunnittelussa. 

Värit koetaan aina yksilöllisesti omien taustojen mukaan, jonkin verran yleistyksiä voidaan kuitenkin tehdä ja niistä voi olla apua yrityksen brändivärien ja väripaletin suunnittelussa. 

Brändivärit yritykselle – mitä eri värit viestivät?

Yrityksen visuaalisen ilmeen ja tunnistettavuuden kulmakiviä ovat logo, typografia, kuvamaailma ja erityisesti värimaailma. Värit ovat vahva viesti, ja niiden avulla voidaan vaikuttaa siihen, millainen mielikuva yrityksestäsi syntyy. Väreillä voidaan vaikuttaa jopa ihmisten tunteisiin, mielialaan ja ostokäyttäytymiseen. Tässä blogissa käsitellään yritysmielikuvan luomista värien ja värisymboliikan kautta, graafikon ammattilinssin läpi. 

Värien vaikutusta ihmisiin on haastava tutkia, koska kokemus on aina yksilökohtainen ja siihen vaikuttavat monenlaiset asiat, kuten ihmisen tausta, ikä, sukupuoli ja kulttuuri. Mielikuviin vaikuttaa myös se, millaisia väriyhdistelmiä käytetään, ja mikä on värien määrä suhteessa toisiinsa. Tyypillisesti yrityksellä on väripaletissaan yksi pääväri sekä yksi tai useampi tehosteväri joiden avulla omaleimainen ja tunnistettava yritysilme syntyy.  

Ei siis kannata automaattisesti valita yrityksen väreiksi omia lempivärejä, vaan asiaa kannattaa pohtia laajasti värien merkityksen kannalta. Pohdi, millaisia fiiliksiä värit voivat herättää, tutki kilpailijoiden värimaailmaa ja inspiroidu uusista ja erilaisista väriyhdistelmistä.

Värin merkitys yrityksen viestinnässä

Neljä punaisen sävyä: lämmin punainen, kylmäpunainen ja niistä tummemmat sävyt.

Punainen

Punaista käyttävä yritys on intohimoinen, vahva ja rohkea yritys, kuten Design Inspis. Punainen yhdistettynä valkoiseen löytyy esimerkiksi brändeiltä Marianne, Viking Line ja Coca-Cola. 

punainen on lämmin väri, se herättää huomiota ja erottuu muista väreistä selkeästi. Sitä käytetäänkin muun muassa hälytys- ja huomiovärinä. Punainen on myös elämän ja veren väri, se kuvastaa voimakkaita tunteita kuten rakkautta ja toisaalta myös vihaa. Punainen kiihdyttää, ja sen sanotaan nostavan sykettä ja ruokahalua.

  • myönteiset merkitykset: rohkeus, vahvuus, voima, energisyys, dynaamisuus, ilo
  • negatiiviset merkitykset: vaara, aggressio ja raivo.

Miltä punainen maistuu? Jos suljet silmäsi, mikä maku tulee mieleesi, kun ajattelet punaista?  Minulle tulee mieleen mansikan makeus ja marjat ylipäätänsä – kirsikat, vadelmat, punaherukat, mehu ja jäätelö.

Oranssin neljä sävyä

Oranssi

Oranssia suositaan mainosmaailmassa, koska sen sanotaan rohkaisevan ostamiseen. Oranssia käyttävä yritys on energinen ilopilleri. Oranssi väri on suosittu yritysten brändivärinä, sitä käyttävät muun muassa Aurinkomatkat, Expert, OP, Fiskars, Posti ja Oulun ammattikorkeakoulu.

Oranssi on lämmin väri, joka sekoitetaan punaisesta ja keltaisesta, ja kirkkaassa oranssissa yhdistyykin sekä punaisen että keltaisen energisyys ja pirteys. Tumma murrettu oranssi on maanläheinen ja tuo mieleen syksyn, vaaleanoranssi puolestaan on pehmeän persikkainen ja sitä käytetään usein pesuaineissa ja kauneudenhoitotuotteissa.

  • myönteiset merkitykset: lähestyttävyys, viisaus, lämpö, innostus ja rohkaisu, itsevarmuus, sporttisuus
  • negatiiviset merkitykset: ylpeys, yksinäisyys, kypsymättömyys, impulsiivisuus, hyökkäävyys.

Ja kirkkaan oranssihan maistuu tietysti terveelliseltä ja raikkaalta kuten porkkanalta ja appelsiinilta.

Keltaisen sävyt

Keltainen

Keltainen sopii itsevarmalle ja luovalla yritykselle. Keltaista löytyy muun muassa Otaxin ja Finnkinon värimaailmassa, jossa se on yhdistetty mustaan. Taksit erottuvatkin hyvin liikenteestä. Keltaista käytetään usein myös yhdessä vihreän kanssa, jolloin saadaan aikaan luonnonläheinen ja raikas mielikuva. Tällainen on esimerkiksi Oivariinin brändi. 

Keltainen lämmin väri, mutta siitäkin löytyvät kylmät sitruunankeltaiset sävyt. Punaisen lisäksi myös keltaista käytetään huomion herättämiseen ja yhdessä mustan kanssa se kehottaa varovaisuuteen luonnossa. Tästä esimerkkinä ampiaisen mustakeltainen väritys. Keltaista ei kannata käyttää liikaa, koska se rasittaa silmiä. Ripaus keltaista piristää ja keventää, mutta liika keltainen voi ahdistaa.

  • myönteiset merkitykset: ilo, energia, toivo, kunnia, optimismi, nuoruus, äly, luovuus; Kiinassa keltainen merkitsee myös uskollisuutta
  • negatiiviset merkitykset: pelko, hauraus, hulluus tai sairaus (erityisesti vihreänkeltainen), kateus, petos (erityisesti likaisen keltainen).

Miltä keltainen sitten maistuu? Minun mielessäni keltainen maistuu kirpeältä sitruunalta ja appelsiinilta. 

Vihreän neljä sävyä

Vihreä

Vihreä on kasvuhaluisen ja ekologisen yrityksen väri, joka voi toimi esimerkiksi terveyteen tai luontoon liittyvällä alalla, vihreä väri liitetään usein myös rahaan ja omaisuuteen. Vihreää käyttävät esimerkiksi Kiinteistömaailma, Fennia, Verohallinto, Tapiola, UPM, Joutsenmerkki, Vihreät -puolue ja Prisma.

Vihreä väri sekoitetaan keltaisesta ja sinisestä, ja sen sävy riippuu siitä, minkä verran kumpaakin osaväriä on käytetty ja mistä sinisen ja keltaisen sävystä se on luotu. Sanotaan, että vihreä lievittää stressiä ja rauhoittaa. Vihreä koetaan miellyttävänä, koska se ei rasita silmiä. Vihreä yhdistetään yleensä luontoon, kevääseen ja hedelmällisyyteen mutta toisaalta myös rahaan ja vaurauteen.

  • myönteiset merkitykset: terveys, myötätunto, suosio, ekologisuus, tuoreus, raikkaus, hyväonnisuus, turvallisuus, hyvinvointi, vauraus
  • negatiiviset merkitykset: kunnianhimo, passiivisuus, kateellisuus, kokemattomuus, ahneus ja apatia.

Miltä vihreä maistuu? Raikkaalta ja tuoreelta, salaatilta ja kurkulta sävystä riippuen.

Sinisen neljä sävyä

Sininen

Sininen on vakava ja virallinen – sinistä käytetäänkin usein virallisten ja luottamusta henkivien yritysten, kuten pankkien ja rahoituslaitosten logoissa ja viestinnässä. Tuttuja brändejä, jotka käyttävät sinistä ovat muun muassa: Finnair, Fazer, Valio, Avainlippu, Matkahuolto, Nokia, Kela ja Danskebank.

Sininen on viileä väri. Se on kaikista väreistä suosituin, se ei tunkeile vaan tasapainottaa ja rauhoittaa. Se on meren ja taivaan väri. Brändivärinä sininen viittaa luotettavuuteen ja toisaalta myös hengellisyyteen. Meille suomalaisille sinisellä on aivan erityinen merkitys: se on meidän kansallisvärimme, ja yhdistämme tietyn kirkkaan sinisen sävyn suomalaisuuteen. 

Sininen luo mielikuvaa keveydestä ja tilavuudesta. Sinisen sävyjä on todella paljon, niitä on tunnistettu jopa 111.

  • myönteiset merkitykset: raikkaus, luotettavuus, harmonia, sympatia, turvallisuus, sovinnollisuus, rauhoittavuus, tehokkuus, perinteisyys
  • negatiiviset merkitykset: viileys, surullisuus, vakavuus, masentuneisuus, varovaisuus.

Sinisiä ruokia on vähän, ja sininen maistuukin sen vuoksi mielestäni hiukan keinotekoiselta viileältä mentholilta. Se voidaan yhdistää myös myrkyllisyyteen.

Violetin neljä sävyä

Violetti

Violettia väriä käytetään monipuolisesti erilaisten yritysten viestinnässä erotiikkaliikkeistä kauneustuotteisiin ja hautaustoimistoihin. Moderni ja raikas esimerkki violetin käytöstä löytyy muun muassa Superparkin visuaalisessa ilmeessä.

Violetti eli purppura on punaisen ja sinisen sekoitus. Yhdistelmänä se on hiukan mystinen, ja violetin sävy ratkaisee millaista mielikuvaa se herättää. Violetti yhdistetään usein naisellisuuteen, mystiikkaan ja taikaan ja se herättää eniten ristiriitaisia tunteita – monet vihaavat violettia.

  • myöteiset merkitykset: arvokkuus, eleganttius, juhlavuus, varallisuus, viisaus, ylellisyys, kuninkaallisuus, luovuus, mielikuvitus, syväpuhdistus, ennakkoluulottomuus
  • negatiiviset merkitykset: ylimielisyys, kärsimättömyys, sisäänpäinkääntyneisyys, dramaattisuus, hartaus, kirkollisuus.

Violetti maistuu mielessäni mehukkaalle: rypäleille ja mehulle.

Vaalenapunaisen neljä sävyä

Vaaleanpunainen

Millaisella yrityksellä voisi olla vaaleanpunaisia sävyjä käytössä? Vaaleanpunaista käyttävä yritys on myötätuntoinen ja hoivaava, kannattaa pehmeitä arvoja ja haluaa viehättää. Se tarjoaa jotain kaunista ja hyvää kovaan maailmaan.

Vaaleanpunaista saadaan, kun punaiseen sekoitetaan valkoista. Vaaleanpunainen on rauhan ja rakkauden väri. Se yhdistetään vauvoihin, ja pienet tytöt ja pojat pitävät toisinaan vaaleanpunaisesta. Vaaleanpunainen voi myös pehmentää muita värejä ja toimii hyvin niiden rinnalla.

  • myönteiset merkitykset: kohteliaisuus, makeus, lapsenomaisuus, hoivaaminen, romanttisuus, suloisuus, myötätuntoisuus, haaveellisuus
  • negatiiviset merkitykset: kevytkenkäisyys, yksitoikkoisuus, eroottinen arkuus, naiivius, pienuus.

Vaaleanpunainen maistuu sokerilta ja hattaralta, makeisilta ja leivonnaisilta. Olisin lapsena halunnut vaaleanpunaisen huoneen.

Turkoosin neljä sävyä

Turkoosi

Turkoosia käytetään esimerkiksi kurkkupastilleissa, purkassa, suuvesissä ja hammastahnoissa sekä pesuaineissa ja ilmanraikastimissa.

Turkoosi on sinivihreä väri, joka on saanut nimensä korukiveltä. Turkoosi on raikas väri, joka liitetään mereen ja veteen yleisestikin. Turkoosi luo mielikuvan puhtaudesta ja sitä käytetään puhdistaviin tuotteisiin. Sävyjä suositaan saniteettituotteissa ja -tiloissa. Värinä se viilentää ja rauhoittaa, mutta lisää myös itsevarmuutta. Se on uuden ja omaperäisen väri.

  • myöteiset merkitykset: luovuus, myötätunto, myönteisyys, vilpittömyys, inspiroiva, parantava, raikas, puhdistava, antiseptinen, omaperäinen
  • negatiiviset merkitykset: ailahteleva ja oikullinen, päättämätön, vaitelias, itsekäs.

Minulle turkoosi maistuu raikkaalta mentolilta, jäätelöltä tai vaikkapa hammastahnalta.

Mustan neljä sävyä

Musta

Mustaa suositaan design-kulttuurissa muodissa ja graafisessa suunnittelussa. Musta kuvastaa osaamista ja siinä on tietynlaista ehdottomuutta.

Musta on ajaton ja tyylikäs väri, joka toimii hyvin yhdessä muiden värien kanssa. Musta kirkastaa siihen rinnastettujen värien sävyjä, mutta toisaalta tilassa pimentää suurena pintana. Musta on myös pimeyttä ja valon puutetta, fysiikassa musta pinta imee kaikki valon aallonpituudet itseensä heijastamatta mitään takaisin. Mustia sävyjä löytyy yli 50. Musta mielletään raskaaksi ja liikkumattomaksi.

  • myönteiset merkitykset: ajaton, arvokas, hillitty, muodollinen, elegantti, virallinen, sivistynyt, dramaattinen, salaperäinen, voimakas
  • negatiiviset merkitykset: suru, ahdistus, pahuus ja pimeys, loppu, kuolema, menetys, etäinen, synkkä, murhe, tyhjyys.

Musta maistuu lakritsilta ja salmiakilta, sillä voi herkutella sopivissa määrin.

Harmaan neljä valoisuus astetta

Harmaa

Harmaan sävyt tasapainottavat muita sävyjä, ne toimivat hyvin yhdessä muiden värien kanssa. Harmaa ei muuta siihen rinnastettavaa sävyä.

  • myöteiset merkitykset: käytännöllisyys, ajattomuus, solidaarisuus, neutraalius, rauhallisuus
  • negatiiviset merkitykset: mitättömyys, vanhuus ja alakuloisuus.

Valkoisen neljä sävyä

Valkoinen

Valkoinen on yleensä taustaväri. Valkoista käyttävä brändi on moderni ja sitä käytetään paljon mm. hyväntekeväisyydessä ja sairaaloissa, ja usein se liitetään korkeaan teknologiaan.

Valkoinen pinta heijastaa kaikkia värejä. Valkoisella taitetut sävyt ovat pastellisävyjä. Valkoisen sävyjä on olemassa peräti 67. Se yhdistetään valoon, hoivaan, viattomuuteen ja siveyteen (hääpuku), ja erottuu joukosta ns. parempana.

  • myönteiset merkitykset: viattomuus, puhtaus, alku, avoimuus ja rehellisyys, rauha, parannus ja tyyneys, sallivuus, hoivaavuus, täydellisyys
  • negatiiviset merkitykset: viileys, tyhjyys, epäystävällisyys.

Valkoinen maistuu vaniljalta, pehmeältä ja makealta. 

Ruskean neljä sävyä

Ruskea ja hiekan sävyt

Ruskeaa suosivat ekologiset ja usein myös ruokaan ja syömiseen liittyvät yritykset. Ruskea vetäytyy taustalle ja toimii yhdessä tehostevärin kanssa. Ruskean sävyt ja kulta ovat ylellinen yhdistelmä ja esimerkiksi vaaleanpunaisen vaaleutta ruskea ryhdistää mukavasti.

Ruskeassa sekoittuvat kaikki värit, mutta hiukan pehmeämmin ja lempeämmin kuin mustassa. Ruskean sävyt herättävät mielikuvan työteliäästä, maanläheisestä ja ahkerasta toimijasta. Ruskea paperikääre kertoo ekologisuudesta. 

  • myöteiset merkitykset: vakavahenkinen, rehellinen, hyveellinen, maanläheinen, luotettava, ekologinen
  • negatiiviset merkitykset: raskas, huumorintajuton, sivistymätön.

Ruskea tuo mieleen suklaan, kaakaon, kahvin ja kinuskin maut.

Yrityksen väripaletin suunnittelu 

Useimmilla yrityksillä on yksi tai kaksi pääväriä, muutama tehosteväri sekä 1–2 tummaa ja vaaleaa sävyä.  Kysymys kuuluukin, miten valita yrityksen brändivärit niin, että väripaletti on juuri oikea ja viestii yrityksesi arvoja ja luo haluttua mielikuvaa. 

Väripaletin suunnitteluun vaikuttavat muun muassa seuraavat neljä tekijää:

  1. Värien kolme muuttujaa: sävy, kylläisyys eli kuinka puhdas väri on, sekä kirkkaus eli kuinka paljon väri sisältää mustaa tai vaaleaa. 
  2. Värien välinen harmonia ja se, miten värit vaikuttavat toisiinsa, väriharmonioita ovat mm.:
    lähiväriharmonia eli ne värit, jotka ovat keskenään lähekkäin väriympyrällä
    vastaväriharmonia: vastaväripareja ovat keltainen ja violetti, punainen ja vihreä sekä sininen ja oranssi. Tässä tulee huomioida värien määrä suhteessa toisiinsa, jotta yhdistelmä todella toimii keskenään.
    valööriharmonia – käytetään vain yhtä väriä ja sen tummuusasteita.
  3. Lisäksi huomioidaan värien saavutettavuus ja luettavuus, värien välillä on oltava riittävä kontrasti ja niiden tulee erottua myös taustasta riittävän hyvin
  4. Lopullinen käyttötarkoitus: tarvitaanko laajempi väripaletti vai riittääkö suppeampi? 

Värimaailman ja brändivärien luomisessa sinua auttaa osaava graafikko. Värimaailma suunnitellaankin usein yhtä aikaa logon ja muun yritysilmeen kanssa. Voit myös yhdessä mainostoimiston kanssa tai itseksesi kokeilla ja ideoida erilaisia väripaletteja ja fiilistellä miten eri värit sopivat yhteen.

Värien merkitys on kiehtova asia ja olemme pinnailleet Inspiksen Pinterestiin värien merkitykseen ja väripaletteihin liittyviä kuvia omaksi ja muidenkin iloksi. Kannattaa kurkata siis meidän Pinterestkanavalle ja ottaa se seurantaan.

Ideoinnin apuna voit käyttää ilmaisia sovelluksia, jotka generoivat esimerkiksi kuvan pohjalta erilaisia väripaletteja. Lue lisää värisuunnitteluohjelmista: www/designinspis.fi/blogi/varisuunnittelu/.

 

Lähteitä ja lisätietoa:

Värit ovat ikivanha visuaalinen kieli:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/12/10/varit-ovat-ikivanha-visuaalinen-kieli

Back To Top