Äänestys­aktiivisuuden nostatus­kampanja Kainuun liitolle

Inspisläisille on tärkeää, että työllämme on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lähdimme siis innokkaasti rakentamaan kampanjaa, jonka tavoitteena oli saada kainuulaiset äänestämään ja nostaa äänestysprosenttia.

Koontikuva kampanjan mainoskuvista sekä lehti-ilmoituksesta.

Rohkea mainoskampanja yllytti äänestämään

Miksi kainuulaiset eivät äänestä? Kainuun liitto halusi vaikuttaa maakunnan äänestysaktiivisuuteen, sillä Kainuussa vaalien äänestysprosentti on perinteisesti ollut maan alhaisimpia.

Tartuimme eduskuntavaalien alla haasteeseen ja suunnittelimme asiakkaalle rohkean mainoskampanjan, joka erottui joukosta ja yllytti kainuulaiset vaaliuurnille.

Kampanjan lopullinen idea syntyi Inspiksen tiimipalaverissa. Olimme jo tehneet pari luonnosta, kun kahvittelun lomassa heitetty, puoliksi vitsiksi tarkoitettu juttu päätyi lopulta luonnosten jatkoksi. Ja hyvä että päätyi, sillä siitä tuli heti myös asiakkaan suosikki!

Suunnittelimme kampanjaan somemainoksia ja lehtimainoksen. Koska mainoskampanjan ennakoitiin herättävän räväkkää kriittistä keskustelua ja palautevyöryä, autoimme asiakasta myös viestintästrategian laatimisessa.

Kainuun liiton viestintä- ja markkinointipäällikkö Johannes Aalto kehuu erityisesti selkeää alkutarjousta ja hyvää suunnitelmaa:

Selkeät suunnitelmat helpottavat kaikkien työtä. Myös yhteisymmärrys kampanjan sisällöstä syntyi helposti, mikä teki työstä mukavaa kaikille osapuolille.

 

Lue koko tarina blogistamme

Tutustu kampanjaan

Kuva mainoksesta. Kuvassa mies katsoo epäluuloisesti ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa oululaisten päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa mies katsoo epäluuloisesti ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa oululaisten päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa nuori mies ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa boomereiden päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa nuori mies ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa boomereiden päättää".
Kampanjan ilmoitus. Tekstistä on yliviivattu osa ja lisätty sanoja. Lopullinen teksti Älä anna oululaisten päättää, mene äänestämään.
Kuva mainoksesta. Kuvassa vanhempi mies ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa hesalaisten päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa vanhempi mies ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa hesalaisten päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa nuori nainen ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa boomereiden päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa nuori nainen ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa boomereiden päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa vanhempi nainen ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa hesalaisten päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa vanhempi nainen ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa hesalaisten päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa nainen katsoo puun takaa ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa oululaisten päättää".
Kuva mainoksesta. Kuvassa nainen katsoo puun takaa ja lisäksi teksti "Mitä sitä turhaan äänestämään, antaa oululaisten päättää".

Digimarkkinointi | Hankeviestintä | Somepalvelut | Tekstisuunnittelu

Hankeviestintä: Kohota

Meemimainoksia yrittäjille Pudasjärvellä toimiva Kohota-hanke järjesti digitaitojen ja verkkomainonnan koulutuksia pudasjärveläisille...

Graafinen suunnittelu | Hankeviestintä | Logosuunnittelu | Tekstisuunnittelu | Valokuvaus | Verkkosivut | Yritysilme

Reboot IoT Factory

Teknologian tutkimuskeskuksen Reboot IoT Factory -hanke uudistaa teollisuutta kehittämällä teollisuuden nykypäivän haasteisiin...

Digimarkkinointi | Graafinen suunnittelu | Kuvitukset | Tekstisuunnittelu | Valokuvaus

Kajaanin kaupungin markkinointi­kampanja

Kajaani 26/7: Kajaanin aikavyöhyke Toteutimme Kajaanin kaupungille uuden markkinointikonseptin. Työhömme kuului konseptin...

Brändinrakennus | Digimarkkinointi | Graafinen suunnittelu | Somepalvelut | Tekstisuunnittelu | Valokuvaus | Verkkosivut | Yritysilme

OT-Kumi Oy

OT-Kumi suunnittelee ja valmistaa erikoistiivisteet ja profiilit teollisuuden ja rakennusalan tarpeisiin. Iiläinen OT-Kumi...

Graafinen suunnittelu | Hankeviestintä | Kuvitukset | Logosuunnittelu

Nyyti ry

Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävä järjestö, joka tarjoaa opiskelijoille ja...

Digimarkkinointi | Graafinen suunnittelu | Somepalvelut | Tekstisuunnittelu

Äänestys­aktiivisuuden nostatus­kampanja Kainuun liitolle

Rohkea mainoskampanja yllytti äänestämään Miksi kainuulaiset eivät äänestä? Kainuun liitto halusi vaikuttaa maakunnan...