Oulun kaupunki
Kuvitukset
Kuvitus luo aidosti yksilöllisen tyylin ja houkuttelee uusia yleisöjä viestisi äärelle. Hyödynnä kuvitusta osana markkinoinnin ja viestinnän materiaalejasi!

Kuvitus luo aidosti yksilöllisen tyylin ja houkuttelee uusia yleisöjä viestisi äärelle. Hyödynnä kuvitusta osana markkinoinnin ja viestinnän materiaalejasi!
Käytä mielikuvitusta, tilaa kuvitusta!
Kuvituksen tavoite on havainnollistaa, elävöittää, koristaa tai selkiyttää tietoa. Kuvituksella voidaan esimerkiksi visualisoida monimutkaisia prosesseja silloin, kun niitä on hankala ilmaista tekstinä. Kirjoja ja artikkeleita elävöittävän kuvituksen lisäksi teemme myös konseptikuvituksia ja infografiikkaa.
Infografiikka on tiedon visualisointia, johon kuuluu kuvituksen lisäksi usein tekstiä ja lukuja. Kuvituksella havainnollistetaan esimerkiksi lukumääriä ja sen avulla esitetään tietoa kohderyhmää viihdyttävällä ja helposti silmäiltävällä tavalla. Konseptikuva puolestaan on eräänlainen luonnos tai suunnitelma, jonka avulla päästään yhteiseen ymmärrykseen tuotteesta tai vaikkapa palvelusta ja sen avulla voidaan havainnollistaa asiaa pelkkää tekstiä selkeämmin.
Mitä kaikkea voi kuvittaa
- ohjeet
- tekniset piirrokset
- ideat ja konseptit
- prosessit
- infografiikat
- koristeelliset piirrokset
- tarinankerronta
- kuosit ja tekstuurit.
Missä kuvituksia voi käyttää
- verkkosivuilla
- painotuotteissa
- etiketeissä ja pakkauksissa
- kirjoissa ja lehdissä
- mainoksissa
- kuluttajatuotteissa, esimerkiksi tekstiilien kuoseissa.
Yksilöllinen kuvitus brändisi mukaan
Kuvitukset tehdään aina tilaajan toiveiden ja tyylin mukaisiksi. Teemme kuvitukset monilla erilaisilla tekniikoilla: tietokonepohjaisena vektorigrafiikkana tai vaikka perinteisenä piirroskuvituksena tai akvarellimaalauksena. Kuvitukset voivat olla tyyliltään minimalistisen pelkistettyjä tai yksityiskohtaisen tarkkoja. Kuvituksissa näkyy aina kuvittajan käsiala, ja se on kuvituksen valtava rikkaus. Kuvituksessa on tärkeää ottaa huomioon sen kohderyhmä ja käyttötarkoitus. Inspiksen taiteellisilla graafikoilla on kokemusta monipuolisista kuvitustöistä aina infografiikoista lastenkirjoihin.
Piirroskuvitus kestää hyvin aikaa ja sillä voidaan luoda aidosti yksilöllinen tyyli. Piirroskuvituksella voidaan myös ilmaista asioita, joita on mahdoton valokuvata.
Tilaisinko kuvitusta?
Kun mietit kuvituksen tilaamista, mieti minkä tyylisiä kuvia haluat. Meiltä voit pyytää näytille esimerkkejä kuvittajiemme tyylistä, esimerkiksi töitä, joita hän on piirtänyt muille asiakkaille.
Lue lisää Kuvittajat Ry:n blogista: Kuvituksen tilaajalle
Tarvitsetko kuvitusta? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!
Referenssejämme