
Luovan työn tekijöinä olemme harjaantuneet käyttämään luovuuttamme työssämme. Joskus kuitenkin eteen tulee tilanteita, joissa tuntuu, ettemme pysty antamaan parastamme. Kokosimme seitsemän yleisintä luovuuden tappajaa. Älä ota vinkkejä talteen.

Luovan työn tekijöinä olemme harjaantuneet käyttämään luovuuttamme työssämme. Joskus kuitenkin eteen tulee tilanteita, joissa tuntuu, ettemme pysty antamaan parastamme. Kokosimme seitsemän yleisintä luovuuden tappajaa. Älä ota vinkkejä talteen.

Mistä graafisen suunnittelun hinta muodostuu? Graafinen suunnittelu on luovaa työtä, jolle on vaikea määritellä kiinteää pakettihintaa. Hintaan vaikuttavat suunnittelijan kokemus, koulutus ja osaamisen laatu, mutta myös yrityksen kulurakenne ja itse toimeksiannon laajuus ja vaativuus. Ammattimaisen graafisen suunnittelun ostaminen on kuitenkin pienellekin yritykselle kannattavaa, sillä ammattilaiselta saa sekä kerralla hyvän lopputuloksen että sujuvan työprosessin, jossa asiakkaan toiveita kuunnellaan.

Inspiksen aamukahaveilla puhumme tällä kertaa hyvästä tiimityöstä ja sen vaikutuksesta työn laatuun. Hyvin toimiva työyhteisö on yritykselle kilpailuvaltti ja toimiva yhteistyö näkyy myös viivan alla. Vierainamme ovat yritysvalmentajat ja työnohjaajat Virpi Ilmakangas ja Jenni Harju Valmennustriolta. Millaista on hyvä tiimityö ja miksi tiimin toimivuuteen kannattaa panostaa? Valmennustrion asiantuntijat jakavat vinkkinsä yhteistyön ja huipputiimin rakentamiseen.

Yritysilmeen avulla erottaudutaan kilpailijoista ja herätetään oikeanlaista mielikuvaa oikeissa asiakkaissa. Erityisesti aloittavalle yritykselle oma uniikki ja erottuva ilme on tärkeä kilpailuvaltti. Tässä blogitekstissä avaamme, kuinka meillä Design Inspiksellä toimitaan, kun alamme suunnitella uutta yritysilmettä tai freesaamme jo olemassa olevaa ilmettä.

Lean-ajattelun kulmakiviä ovat jatkuvan parantamisen kulttuuri, pitkän aikavälin tavoitteet, oikeat prosessit ja sujuva työ. Kevään toisessa podcastissa puhumme siitä, mitä hyötyä Leanista on yritykselle ja ihmiselle, ja miksi kaikki eivät vain toimi Leanisti? Lue blogi tai kuuntele podcast!

Mistä koostuu hyvin kirjoitettu blogiteksti? Poimi itsellesi blogistamme vinkit, mitä blogitekstin sisällössä kannattaa ottaa huomioon.